Yritysvierailu : Jatilan Talli

Tämä postaus on Parempi Perunapenkki 1 -tiimin tuotos. Tiimiin kuuluvat Katri Piirilä, Sara Savolainen, Anu Järvinen, Karoliina Karikytö, Johanna Törmänen, Jaakko Pihanperä ja Arttu Nygård.

Kuvien käyttöön on lupa, kuvat ottanut Jeni Pekola.

Tiistaina 10.3.2015 vietimme erilaista koulupäivää yritysvierailujen merkeissä. Tiimimme valitsi yritykseksi Jatilan Tallin, sillä kun ideamme päästä lammastilalle tutustumaan meni mönkään, päätimme tutustua hevosalan yritykseen. Lähdimme liikkeelle Mustialasta aamupäivällä, ja koko reissu kesti kokonaisuudessaan noin 5 tuntia.

Jatilan Talli Oy on Liisa Mannermaan omistama osakeyhtiö, joka on pyörinyt paikallaan Mäntsälän Hirvihaarassa nyt noin 15-vuotta. Yrityksen liikeideana on tuottaa monipuolisia hevospalveluja; ratsastustunteja, leirejä ympäri vuoden, tallipaikkoja sekä erilaisia kursseja. Tällä hetkellä ratsastustunteja on viitenä päivänä viikossa, leirejä kesän lisäksi jouluisin ja hiihtolomilla sekä kursseja vaihtelevissa määrin. Uusi juttu, jota Jatilan Talli nyt myös tarjoaa, on ratsastusjousiammunta. Hevosia tallilla on ponit mukaan lukien noin 50, joista noin 15 on yksityishevosia.

Tallilla on toimivat puitteet. Vuonna 2009 valmistunut maneesi takaa hyvät ratsastusmahdollisuudet ympäri vuoden, ja kesällä kaksi eri kokoista kenttää mahdollistavat laadukkaan harrastamisen. Tallilla on myös majoitustilat noin 25 hengelle. Näiden lisäksi asiakkailla on mahdollisuus nauttia savusaunasta, paljusta, jättitrampoliinista sekä pienestä uima-altaasta.

Suurin asiakasryhmä tallilla on tällä hetkellä nuoret/lapset. Talli tarjoaa laadukkaat puitteet rennolle harrastamiselle, ja mahdollistaa myös turvallisen tavan aloittaa ratsastus toimivilla ja kilteillä poneilla. Yrityksen vahvuutena on puitteiden lisäksi monipuolisuus, hevosvalikoima sekä rento ilmapiiri, johon on kiva tulla. Myös tilan muut eläimet (koirat, kissat, puput), kiinnostavat lapsia.

Maneesi. C: Jeni Pekola

Liisa kertoo, että on lähtenyt yrittäjäelämään vähän vahingossa. Ennen Jatilan Talli Oy:n perustamista on Liisan edesmenneellä miehellä ollut yritystoimintaa, jossa Liisa on ollut aktiivisesti mukana. Liisa perheineen pyöritti aiemmin myös hevosbisnestä eri tiloissa vähän eri mittakaavassa. "Tämä talli hankittiin tyttären toiveesta", toteaa Liisa hymyillen.

Jatilan Talli Oy:n toiminta on laajentunut vuosien varrella paljon. Alkuun tallille muutti hevosia alle 10, eikä tilalla ollut päätallin lisäksi muita talleja. Nykyisin päätallin lisäksi käytössä on kaksi pienempää "tallia", joissa molemmissa on kuusi karsinapaikkaa poneille. Ratsastustuntitoiminta on laajentunut huomattavasti, täysihoitopaikoilla on nykyään hevosia entistä enemmän ja leirit ovat saavuttaneet vuosien varrella suuren suosion. Kesällä 2014 Jatilassa vieraili noin 200 leiriläistä 10 viikon aikana.

Tulevaisuudessa Liisalla on haaveissa vähentää omaa työtaakkaansa ja mahdollisesi ulkoistaa osa toiminnasta. Hän toivoo, että yritys jatkaa kehittymistään.

Kun kysymme yrittäjyyden hyvistä ja huonoista puolista, saamme perinteisen vastauksen: työtä on liikaa. "Yrittäjänä on työssään niin kiinni", toteaa Liisa, "vaikka tietenkin työskentely on omalla tavallaan vapaata". Ison hevostallin pyörittämisessä vaaditaan paljon fyysistä jaksamista, eikä työ lopu edes tallin ovien sulkeuduttua: myös paperien pyörittelyä on riittämiin, vaikka Liisa toteaa apua niihin saavansakin. "Ei tämä ole työ, vaan elämäntapa" hän sanoo. Yhdeksi suureksi plussaksi Liisa kokee sen, että tässä saa tehdä sitä mistä tykkää ja pääsee vaikuttamaan, saa tehdä asiat kuten haluaa. Miinuksena on se, ettei yrittäjä pääse "karkuun" ja on töidensä kanssa melko yksin. Myös yleinen taloustilanne maailmalla huolestuttaa toisinaan.

Majoitustiloja, "Vanha Talo". C: Jeni Pekola

Millaisia ohjeita annat aloittavalle yrittäjälle? "Älkää alkako", nauraa Liisa vitsillä ensin. Pienen keskustelun jälkeen hän toteaa, että yrittäjän pitää olla motivoitunut ja valmis todella antamaan kaikkensa, jotta menestyy. Lisäksi tilojen, hevosalalla opetushevosten ja henkilökunnan tulee olla toimivaa. Liisa toteaa myös, että uusia juttuja kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan, sillä koskaan ei tiedä millaista palvelua tai toimintaa kuluttajat ovat vailla.

Jatilan Talliin voit tutustua tallin kotisivuilla.

Mikä ammatti minua puhuttelee?

Tässä sitä varmaan pitäisi sitten sanoa, että joo, mä menen valmistuttuani töihin Hippokseen. Tai SRL:ään. Tai mulla on oma talli. Tai ehkä mä oon raviradalla töissä. 

Ei, ei ole selkää ajatusta tulevaisuudestani. Kouluun hakiessani tiesin vain sen, että haluan opiskella hevosia ammattikorkeakoulussa, enkä halua paistaa makkaraperunoita grillillä koko loppuikääni. Nyt vasta alan hahmottaa, että olisi syytä miettiä tarkemmin sitä, mitä tulevaisuudeltani haluan.

Onhan näitä haaveita, mutta pakko on asettaa itselleen jotkut realiteetitkin. Haluan tehdä työtä, jossa pääsen itse päättämään asioista edes jossain määrin. Haluan nähdä, että tekemästäni työstä on hyötyä, haluan kokea itseni tarpeelliseksi. En kammoksu ajatusta harrastukseni ja työn yhdistämisestä, koska tästä harrastuksesta tuli elämäntapa jo niin monta vuotta sitten. Olen valmis tinkimään palkasta, tekemään pitkää päivää ja repimään hiuksia päästäni menestyäkseni. Olen valmis pistämään itseni peliin kokonaan, että saan tehdä sitä mistä eniten nautin.

Tiedän jo kokemuksesta mitä hevosala vaatii, joten en lähtenyt tälle tielle ruusunpunaisin silmin. Haluan kuitenkin uskoa, että suomalainenkin hevostalous alkaa kukoistaa vuosien saatossa. Toisaalta uskon myös siihen, että jokaisella yrittäjällä ja työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa omaan menestykseensä.

Jaksaa hymyilyttää koulupäivän jälkeen, kun nousee ponin kyytiin!

Olen melko varma että minusta tulee ainakin jossain määrin tai joskus yrittäjä. En peri vanhemmiltani tilaa, joten jos talliyrittäjäksi alan, joudun toteuttamaan kaiken alusta asti itse. Haluaisin yhdistää talliini ratsutus-, pienryhmätunti/valmennus-, sekä täysihoitopalvelut. Haaveilen n. 15-20 hevosen tallista, missä toimivat puitteet laadukkaaseen tekemiseen. Olen asiakaspalvelija ja luonteeni puolesta yrittäjähenkinen, joten tiedän, että tällaisesta työstä nauttisin. Se, että elääkö tuolla, on toinen kysymys.

Voisin kuvitella tekeväni kahta työtä. Oman talliyritykseni lisäksi voisin tehdä 10-20 tuntia viikossa jossain muualla, esimerkiksi jossain hevosalanjärjestössä tai vaikka siellä raviradalla. En olisi riippuvainen taloudellisesti ainoastaan oman yritykseni tuloista. Tykkäisin päästä pois omalta tontiltani, ja nähdä vieraita kasvoja. Siisti sisätyö olisi hienoa vaihtelua talliyrittämiselle. Uskon, että aikataulujen puolesta saisin kaikki järjestettyä, sillä olen tottunut hektiseen elämään ja olen nytkin "aina menossa". Pitää toivoa, että tämä sama puhti säilyy myös vanhemmalla iällä....

Valmistuttuani toivon työllistyväni johonkin koulutustani vastaavaan työtehtävään. En nää osa-aikaisuutta ongelmana, sillä olen aina valmis tekemään muita töitä "vakipaikkani" lisäksi. Haluan valmistuttuani hankkia alani työkokemusta, saada vakiinnutettua tuloni ja luoda suhteita tämän alan ammattilaisiin. Vaikka haaveilen yrityksestä, ei sen aika ole heti opiskeluideni päättymisen jälkeen. 

Let me take a selfie! 

Töiden lisäksi haluan, että elämääni kuuluu hevoset käytännössä. Ajatus siitä, että joutuisin luopua varsinaisesta hevosten kanssa harrastamisesta, tuntuu kammottavalta. Haluan, että työni lisäksi on se oma hevonen, joka pitää mielenkiinnon yllä tähän koko alaan.

Huomenna 20.2.2015 tämä Hevoset ammattina -moduuli päättyy. Toivon, että ehdin päivittämään blogiani jatkossa edes silloin tällöin, jotta pysyn itse kärryillä opintojeni kulusta. Lisäksi näihin teksteihin ja fiiliksiin on hyvä palata silloin tällöin, kun sitä kokee tarvitsevansa.

Asioita, jotka haluan tästä moduulista muistaa...

...ammattiretket

Iso plussa muihin moduuleihin verrattuna oli useat ammattiretket, käytännön esimerkit ja eri hevosalan toimijoihin tutustuttaminen. Alkumoduulin retki Helsinkiin, jossa oli SRL:n sekä Hippoksen työtekijöiden puheenvuoroja, ansaitsee ison kiitoksen, vaikkei sitä erikseen täällä blogin puolella käsiteltykään. Varmasti monen opiskelijan mielessä on tulevaisuudessa mahdollinen työllistyminen näihin kahteen. Lisäksi Jokimaan ammattiretki oli hyvin toteutettu, ja tästä sain itse irti paljon.

...hevosala työllistää n. 15 000 ihmistä

Jos joku numero jäi tältä moduulilta mieleen, niin tämä! Kun kaikki valittavat töiden puutetta, voi muistuttaa itselleen, että ehkä minä voin kuulua tuohon 15 000:teen!

...hevosalalla teet töitä monien eri palveluntarjoajien kanssa

Niin no, ehkä se palvelunkartoitustehtävä on konkreettinen esimerkki tästä ajatuksesta. Yrityshaastattelujen, eri puheenvuorojen ja oman kokemuksen perusteella voin jo nyt todeta, että tällä alalla et pärjää yksin. On hienoa, että työssäsi voit solmia yhteistyösuhteiteiden lisäksi elinikäisiä ystävyyssuhteita.

...raviurheilu on hevostaloudelle ehdottoman tärkeää

Tämä oli yksi uusi asia, sillä en todellakaan ennen moduulin alkua tiennyt, kuinka paljon toto-pelaamisella ja raveilla on vaikutusta koko hevosalaan. Pyrin jatkossa seuraamaan raviurheiluakin enemmän, sillä hevosalanammattilaisena myös se osa-alue on tärkeä.

...jos tekee hommansa hyvin, voi menestyä

Tämä mielipide vahvistui tämän moduulin aikana; olen todella tyytyväinen saamiini arvosanoihin, sillä nyt oikeastin panostin koko moduulin ja annoin parastani niin näytöissä kuin palautettavissa tehtävissäkin. Tämä ajatus pätee myös työelämässä.

...ulkomaisia lähteitä hevostalouden osalta on järkevää seurata

Kielitaidosta on varmasti jatkossa hyötyä, sillä hevostalous on useissa muissa maissa täysin eri tasolla kuin Suomessa, ja vähintäänkin pientä vertailua eri maiden välillä on hyvä tehdä. Jatkossa tulemme myös tarvitsemaan englanninkielisiä lähteitä tehtävissämme enemmän. 

Monen monta erilaista ammattia.

Viikolla 7 päästiin sitten tutustumaan lisää erilaisiin hevosalan työtehtäviin ja ammatteihin. Maanantaina käytiin erilaisia hankkeita läpi, ja vaikka olin etäyhteydessä pätkivän lyncin kautta, sain jonkunlaisen käsityksen siitä, mitä ovat hankkeet.

Vaikka tutustuimme erilaisiin hankkeisiin yhdessä ja itsenäisesti "tehtävän" muodossa, en kokenut hankkeita yhtään omaksi jutukseni. Tykkään tehdä itsenäisestikin hommia, mutta usein huomaan pysähtyväni miettimään "mistä tämänkin nyt aloittaisi?". Alun jälkeen homma yleensä rullaa omalla painollaan, sillä kirjoittamisesta ja pohdinnasta tykkään. Tutustuessamme hankkeisiin tuli vähän sellainen olo, että mitenköhän yhteistyö eri ihmisten välillä on toiminut: millainen on ollut työnjako, kuinka paljon tuollainen hanke on todellisuudessa työllistänyt, ja onko kaikki hankkeeseen panoksensa laittaneet olleet tyytyväisiä toistensa työhön.

Tehtävässämme selvitimme hankkeiden perustietoja ja niiden saatavuutta nopealla googletuksella. Pyydetyt tiedot löysin tutkimastani hankkeesta helposti, ja asia mikä yllätti, oli hankkeiden budjetti. Olen aiemmin mieltänyt hankkeet paljon pienempinä taloudellisina panostuksina, joten kun suurimman osan budjetti pyöri 200 000-500 000 euron tuntumilla, olin yllättynyt. Arvostus hankkeiden parissa työskenteleviä kohtaan kasvoi; en tiedä, haluaisinko itse vastuuta noin isojen rahasummien käytöstä.

Vaikka meille painotettiin, että hankkeet työllistävät nykypäivänä yhä enemmän ihmisiä, mietin hiljaa mielessäni, että toivottavasti en työllisty ainakaan ihan heti minkään hankkeen pariin, sillä sen verran sekavalta kokonaisuus vaikutti. 

Salpauksen talli Jokimaalla. Kuva liitty alla olevaan tekstiin.

Tiistaina tehtiin sitten retki Jokimaalle, jossa meillä oli useampia ihmisiä kertomassa työtehtävistään ja esittelemässä tiloja. Salpauksen talleja kiertäessämme kiinnitimme ensimmäisenä huomiota työergonomisiin asioihin ja toimivuuteen; korkealla olevat heinähäkit, joiden täyttö kuulemamme mukaan on erittäin hankalaa, herättivät keskustelua. Salpauksessa työskenteli eräs Mustialasta valmistunut agrologi, ja oli kiva nähdä millaista työtä hän todellisuudessa nykypäivänä teki. Toki Salpauksen opetustehtävissä työskentely vaatii myös jonkin asteisen opettajan pätevyyden, mutta meillä kaikillahan on ovet auki tämän koulun jälkeen mihin vain!

Retken kiinnostavin osuus oli Jokimaan hevoskuntoutus, sillä ensimmäistä kertaa pääsin katsomaan miten hevonen todellisuudessa käyttää vesikävelymattoa. Olen kuullut paljon positiivista tällaisesta kuntoutusmuodosta, joten "live-seuraaminen" oli todella hieno kokemus. Toki tykkäsin myös muista kuntoutuskeskuksen tarjoamista palveluista ja kyselinkin tilojen esittäjältä melko paljon. Olisipa itsellä joskus varaa toteuttaa tällaisia hyvinvointipalveluja vaikka omassa tallissa, sillä sen verran vaikuttavia tuloksia näilläkin saadaan aikaiseksi. (Kannattaa siis jatkaa lottoamista, sillä vesikävelymatto asennuksineen maksaa n. 75 000 euroa.)

Vesikävelymatto, kätevää kuntoutusta!

Viimeinen pysähdyksen kohteemme oli Veljekset Wahlsten, joka on hevosvarusteita valmistava yritys. Olen asioinut kyseisessä liikkeessä lukemattomia kertoja, mutta nyt ovet aukesivat takahuoneen puolelle, ja olihan se vaikuttavaa nähdä miten erilaisia nahkavarusteita tuotettiin. Wahlstenkin työllistää useita työntekijöitä, joten siinäkin yksi mahdollisuus valmistuvalle hevosagrologille! Oma kädentaito ja luovuus ei välttämättä varsinaisiin valmistustehtäviin riittäisi, mutta markkinoinnin ja asiakaspalvelun osalta yritys on kiinnostava.

Wahlstenilla saimme perusteellisen esittelyn varusteiden valmistuksesta, mutta lisäksi kuulimme yrityksestä muutamia faktatietoja. Oli mielenkiintoista kuulla asioita firman "ison pomon" suusta, ja areena oli vapaa myös kysymyksille. On hienoa, että suomalaisia hevosvarusteita saadaan vientiin, sillä ulkomaanmarkkinat ovat yksi iso melko valloittamaton markkinapaikka. 

Kurkkaus takahuoneen puolelle!

Viikon iso tehtävä oli teemaltaan palvelukartoitus. Työstettiin tehtävää pareittain: exceliin kirjasimme Aliisan kanssa kaikki löytämämme ELL-palvelut Suomessa ja niiden tiedot, jotka löysimme YTJ:stä. En ihan päässyt sisälle tehtävän ideaan, mutta toki lopullinen työ, jossa kaikkien parien työt yhdistyivät, oli laajuutensa vuoksi vaikuttava. ELL-palveluiden määrä Suomessa on hyvällä tasolla, jonka totesin heti tehtävän alkuvaiheilla. Suurin hyöty tästä tehtävästä oli excelin käyttö, sillä totuttelua ja nopeutta on sen kanssa työskentelyyn saatava: tulevaisuudessa tarvitsemme tätä ohjelmaa varmasti. 

Oma heppa, paras heppa.

Viikolla 6 siirryttiin teemaan "hevosenomistaminen". Ajattelin jo ennen tätä viikkoa, että taitaa tulla vanhan kertausta pitkälti, mutta koska viikkotehtävä (raportti hevosenomistamisesta) oli mielenkiintoinen, viikko tuntui kiinnostavalta.

Hevosenomistamiseen ja omistajanmuutoksiin liittyy muiden virallisten asioiden tapaan aina jonkin verran sotaa. Hevoskaupoissa kaupan kohteena on elävä olento, joka tekee mahdollisista muutoksista tai kaupan puruista hankalia. Usein ongelmitilanteissa tarvitaan ammattilaista apuun, jotta asiat saadaan hoidettua. 

Viikolla tutustuimme myös erilaisiin kauppakirjoihin. Toin mukanani Waren kauppakirjan vuodelta 2008, jonka totesimme Aliisan kanssa pääpiirteittän hyväksi. "Lisätiedot" kohdassa oli pieniä puutteita, mutta kiitetään onnea, että päädyin hevosen ostamaan, niin sopimus oli oikein toimiva.

Mietin itse jo ennen näiden opiskeluiden alkamista, että voisin mielelläni työskennellä jossakin järjestössä/yhdistyksessä, jossa tarjotaan esimerkiksi neuvontapalveluja hevosalaan liittyen. Toki tällaisissa työtehtävissä työskentely vaatii laajaa osaamista ja papereiden pyörittelyä, mutta voisin kuvitella viihtyväni vaihtelevassa ja hektisessä työssä. Toivottavasti erikoisharjoitteluni kautta pääsen tutustumaan johonkin Suomessa toimivaan neuvontapalveluja tarjoavaan yritykseen.

Se, joka on opettanut hevosenomistamisesta kaikista eniten. W <3

Viikolla oli myös yhtenä käsittelynkohteena erilaiset hevosvakuutukset. Normaalisti puhutaan vain kolmesta "pää"-vakuutuksesta: henki-, eläinlääkärikulu-, sekä vastuuvakuutuksesta, mutta tulee muistaa, että jopa syntymättömälle varsallekin on mahdollista hankkia vakuutus. Erikoisempia vakuutuksia löytyy eri yhtiöistä vaihtelevasti. Vakuutuspalveluita tarjoavat yritykset käyvät kovaa kilpailua keskenään, mutta hevosvakuutuksissa ehdoton ykkönen on omasta mielestäni Tapiola, vaikka koulussa tehdyn vertailun perusteella kaikki Suomen vakuutusyhtiöt olivat melko surkeita ;) Vakuutusten myyminen on kuitenkin bisnestä, ja väärinkäyttöä tapahtuu nykypäivänä niin paljon, että itse ymmärrän tiukentuneet säännökset.

En tiedä, millaisen koulutuksen vaatii vakuutusyhtiössä työskentely, mutta jo ensimmäisiä kertoja asioidessani Tapiolan konttorilla hevoseni asioita koskien, totesin että siellä tiskin toisella puolella olisi varmasti hyvä tietääkin niistä hevosista jotakin. Voisin hyvin kuvitella itseni vakuutusyhtiöönkin töihin, jos koulutukseni siihen vain on sopiva.

Jäljelle jäi vielä viikon tärkein asia: hevosenomistaminen. En usko, että ilman omaa hevosta ihminen ymmärtää kaikkia niitä tunteita, mitä itse olen tässä vajaan 7 vuoden aikana tuntenut. On vuorotellen rakkautta, vihaa, onnea, surua, ahdistusta, talousongelmia, onnistumisen hetkiä, edistymistä, luottamusta, vastuuta ja epätoivoa. Eniten näistä vastuuta, luottamusta ja rakkautta. Kliseiseltä se kuulostaa, mutta kun sen kaikkimeneepäinmetsää-päivän jälkeen menet tallille ja hevonen pistää parastaan treeneissä, on ilta pelastettu.

Rakkain poni ikinä.

Kyllä, me ollaan tultu tosi pitkä matka tuon tamman kanssa. Kun käsissäni oli 6v rasavilli, joka ei tehnyt muuta kun hyppi pystyyn eikä kävellyt edes taluttamalla kentälle, olin aika pettynyt, että tätäkö tämä nyt sitten on. Kun sitten tajusin, että "kaikki mulle nyt heti" ei vaan ole mahdollista, nöyrryin ja aloitin nollasta kaiken, niin aloin saada tulosta aikaan. Kyllä 16-vuotiaalle tuo tamma opetti kärsivällisyyttä ja vastuuntuntoa enemmän kuin mikään muu.

Olen vakuuttunut että tulevaisuuteni sisältää hevosia. Olen melkein varma, että teen niitä vielä työksenikin. Haluan ehdottomasti pitää omia hevosia, sillä en koe hevosenomistamista rasitteena, vaikka aika, raha ja jaksaminen onkin välillä tiukilla. Mikään ei vaan korvaa niitä hetkiä, mitä tuon oman tamman kanssa välillä saa.

Jos hevosenomistaminen olisi ammatti, se olis se mun juttu.

Minä työntekijänä.

Moduulin aikana tutustuttiin pääasiassa hevosalan työtehtäviin, joten usein heräsi ajatuksia siitä, millaisia ominaisuuksia tällä alalla tarvitaan. Yrittäjätarinaa väsätessä kuulin yrittäjän ajatuksia, Helsingissä vieraillessamme SRL:llä ja Hippoksella työskentelevillä oli omat tarinat kerrottavanaan ja Jokimaalla ammattiretkellä myös eri työtehtävissä työskentelevät kertoivat omista kokemuksistaan. Koska nykypäivänä koulutusta vastaavan työn saaminen ei ole itsestäänselvää, päätin miettiä vähän enemmän ominaisuuksiani ja puutteitani työntekijänä/hakijana. Työnhaussa on tiedettävä, mitkä ovat vahvuuksiani ja missä olisi kehittämisen varaa.

+ Sosiaalisuus, avoimuus

Olen helposti lähestyttävä enkä jännitä uusia ihmisiä. Muodostan helposti uusia kontakteja, olen tottunut asiakaspalvelija ja ihmisten kanssa työskentely on ehdottomasti se, mitä haluan tehdä. En säikähdä ongelmatilanteita ja olen tottunut hankaliin tilanteisiin/asiakkaisiin ja osaan tehdä nopeita ratkaisuja tarvittaessa. Tykkään toimia tiimissä ja olen joustava työkaveri muille. 

+ Oma-aloitteisuus, kiinnostus, intohimo

Työ kun työ, haluan tehdä sen kunnolla. Mikään muu ei ärsytä niin paljon kuin se, että asiat tehdään puolihuolimattomasti "koska mä olen vaan töissä täällä". Olen työpaikalla se, joka pesee vaikka seiniä tai vessoja, jos muuta hommaa ei ole tarjolla. Olen aina kokenut, että sekä työntekijä että työnantaja hyötyvät siitä, että työntekijä keksii itse tekemistä, mikäli "homma loppuu" kesken työpäivän. Siitä kurjasta pakkotyöstäkin voi saada jotain irti, jos jaksaa motivoida itse itseään. 

+ Joustavuus, nopea oppiminen

Koska kaipaan haasteita, olen aina käsi pystyssä jos kysytään innokkaita mukaan johonkin uuteen tehtävään. Otan mielelläni vastuuta asioista ja yritän edetä työssäni niin pitkälle kuin mahdollista. Opin uudet jutut nopeasti, sillä olen kiinnostunut siitä mitä teen. Työnantajaa kohtaan pyrin olemaan joustava: tulen töihin tarvittaessa pienelläkin varoitusajalla ja en nipise turhasta. 

- Kärsimättömyys

Niin, no, turha innokkuus saattaa välillä myös kostautua. Vihaan tilanteita, joissa en opi uutta asiaa mielestäni tarpeeksi nopeasti tai joudun odottamaan jotain asiaa. En myöskään kestä "paikalla oloa", eli koko ajan pitää olla jotain tekemistä. 

- Puheliaisuus

Sosiaalisuus on positiivista, mutta joskus olisi kiva osata olla hiljaa. Koska olen suorasanainen, tulen usein vahingossa sanoneeksi asioita, joita en pahalla tarkoita. Olen myös jollain asteella todella utelias ja kysyn usein ihmisiltä paljonkin heidän asioistaan, vaikka niillä ei olisi minulle mitään väliä. Asioilla on puolensa.

- Halu oppia

Innokkuus on hyvä asia, mutta koska olen aina haasteita ja oppimista vailla, olen myös jossain määrin vaativa työntekijä. Kyllästyn helposti jos päivät ovat kuukaudesta toiseen samanlaisia, ja usein sanon tämän työnantajallekin ääneen. Välillä on vain tilanteita, kun uusia työtehtäviä ei ole tarjolla ja on tyydyttävä siihen työhön mitä on.

Tässä muutamia ajatuksia omasta työntekijä -minästäni. Kun uuden työpaikan hakeminen tulee ajankohtaiseksi, joudun varmasti palata näiden luonteenpiirteideni pariin. Persoonallisuutta on vaikea ilmaista "paperilla".

Raviurheilua.

Viikolla 5 oli mahdollisuus lähteä tutustumaan Vermon raviradalle keskiviikko-iltana. Olin tuolla viikolla laskettelemassa Vuokatissa, ja osallistuin kouluhommiin vain etänä lyncin kautta, joten tuo visiitti jäi minulta väliin. Muu porukka kehui käyntiä innostavaksi, ja oppimisen kannalta tärkeimpiä huomioita oli ravien työllistävyys ja eri työtehtävät sekä ravipelien kautta tulevan rahan merkitys koko Suomen hevosalalle. Vaikka missasin reissun, halusin ehdottomasti ottaa ravit vielä pohdinnan alle.

Kuten ensimmäisessä blogikirjoituksessani kerroin, oma osaamiseni ravipuolella on vähäistä. Olen hoitanut ravihevosia teininä, käynyt raveissa hoitajan ja katsojan roolissa sekä kuunnellut ravimiesten juttuja korvat höröllä, mutta koen silti itseni melko amatööriksi ravipuolella. Mahdollisuuksia kehittyä silläkin alueella olisi ollut, mutta jostain on aina ollut pakko tinkiä kun muuten loppuu vuorokaudesta tunnit.

Raveissa työllistyy viikottain useita kymmeniä ihmisiä. Tarvitaan pelimyyjiä, tuomaristoa, lähettäjiä, kuuluttajaa, tarkastajaa, eläinlääkäriä ja monen montaa muuta osaajaa. Kaikilla raveissa työskentelevillä on tärkeä osa ravien toimivuuden kannalta; koska kyseessä on yleisötapahtuma, vaatii sekin järjestäjiltä huomiointia. Pelimyyjien työ on tärkeää, sillä heidän kauttaan kulkee vuosittain isot rahat, joita ilman hevostalous Suomessa tuskin pärjäisi. 

Viime vuosina olen käynyt lähinnä isoissa ravitapahtumissa, kuten Kuninkuusraveissa Porissa 2014. Kuninkuusravien tunnelma on sanoinkuvaamaton: tuhannet ihmiset, kymmenet myyntikojut sekä erilaiset yleisöystävälliset lähdöt ovat vertaansa vailla. Tällaiset tapahtumat työllistävät myös hevosalan ulkopuolisia ihmisiä runsaasti, sillä erilaisia järjestyksenvalvonta- sekä ravintolapalveluita tarvitaan paljon.

Kuninkuusravit 2014, hyvä ystävä ja paras meininki. 

Ravien työtehtävät ovat vaihtelevia, joten voisin hyvin kuvitella viihtyväni raviradalla töissä. Vaihtelevuuden lisäksi homma on "tiimityötä" ja sisältää paljon kontakteja erilaisten ihmisten kanssa, joka on tärkeää minulle, sillä en viihdy itsenäisessä työssä pitkään, vaan kaipaan ympärilleni menoa ja meninkiä. Puheliaan luonteeni vuoksi voisin kuvitella viihtyväni vaikka selostajana, jos vähän enemmän ravipuolta tuntisin. Iso miinus raviradalla työskentelyssä on tietenkin se, että työ on epäsäännöllistä ja sitä on tarjolla melko vähän, joten pelkällä tällä ei ihminen elä. Kakkostyönä tai oman yrityksen tai opiskelujen ohella ihan mahtava vaihtoehto.

Toivon todellakin että tulevaisuudessa raviurheilu vetää mukaansa yhä enemmän porukkaa. Laji on helposti lähestyttävä, sillä varsinaista hevoskokemusta ei tarvita. Ravit avaavat myös miehille helpon mahdollisuuden hevosurheiluun, sillä Suomessa ratsastusurheilu-tapahtumissa mieskävijöiden osuus on melko pieni. Itse haaveilen pääsystä vuoden 2015 kuninkuusraveihin, sillä toista samanlaista tapahtumaa hevosurheilun osalta ei Suomessa ole. 

Minustako yrittäjä?

Ypäjä-osion jälkeen palauduttiin sitten takaisin Mustialaan teorian pariin. Viikon päätehtävänä oli tutustua yrittäjyyteen, ja teemaa lähestyttiin yrittäjä-haastatteluilla ja näistä työstettiin tarinoita. Mietin pitkään, kenestä tehtävän tekisin, sillä mieleeni tuli heti monta yrittäjää, joista mielelläni tämän tekisin. Päätin sitten haastatella vähän erilaista hevosalan yrittäjää, Liisa Leppästä, joka pitää yhtä Suomen suurimmista hevostarvikeliikkeistä. Viljar Shop toimii sekä verkkokauppana, että kivijalkamyymälänä ja työllistää Liisan lisäksi 1-2 muuta henkilöä.

Kun valitsin haastateltavakseni Liisan, tiesin jo etukäteen, että kyseessä on intohimoinen yrittäjä joka tekee pitkää päivää. Liisassa on paljon luonteenpiirteitä, mitä tunnistan myös itsessäni, ja siksi päätin kysellä ja katsoa miten tällä asenteella pärjää yrittäjänä.

Intohimo lajiin oli taas ensimmäinen asia, joka haastattelussa selvisi. Sitä tarvitaan, jotta yrittäjänä pärjää. Yrittäjänä olet valmis tinkimään kaikesta, ja elämään varsinkin ensimmäiset vuodet yrityksesi ehdoilla. Pitkät työpäivät ja "töiden kotiintuominen" on arkipäivää, ja pitkistä lomista on turha edes haaveilla. "Hevosalalla pärjääminen vaatii työtä", toteaa Liisakin.

Kuvassa Viljar Shop ulkoapäin. C: Liisa Leppänen

Mitä sitten pitää huomioida ennen yrityksen perustamista? Liisa toteaa, että hevosalalle aikoessaan on hyvä tehdä laskelmia. Niin, ne laskelmat. Ennen yrityksen perustamista voi olla vaikeaa hahmottaa, mikä kaikki maksaa ja kuinka paljon. Taustatyö ja menojen/tulojen vertailu on välttämätöntä, mikäli odottaa yrityksensä tuottavankin. Tulevan yrittäjän tulee huomioida myös kuluttajat ennen yrityksensä perustamista: onko yritykselle tarvetta? Onko sijainti oikea? Miten lähestyn asiakaskuntaani, mikä on pääasiakaskuntaani?

Kasvettuani koko teini-ikäni talliyrittäjän vierellä, olen nähnyt millaisilla asioilla on yrityksen menestymisen kannalta merkitystä. Tiedän asioita, joita haluaisin itse välttää omassa yrityksessäni. Toisaalta tiedän myös niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet positiivisesti yritykseen. Olen saanut todellisen, karun kuvan yrittäjän arjesta, ja nähnyt kuinka paljon päänvaivaa voi muutama paperi yrittäjälle aiheuttaa. Silti olen pienesti miettinyt koko ajan, että enköhän minäkin jonain päivänä pidä omaa yritystä.

En tiedä, millaisen yrityksen haluaisin. En myöskään tiedä, haluaisinko työllistää yrittämällä itseäni kokonaan. Nauttisin varmasti yrittäjän vapaudesta toteuttaa omia ideoitaan, yrityksen johtamisesta, työnteosta, vastuusta sekä vaihtelevuudesta. Voisin kuvitella, että luonteelleni yrittäjä-elämä olisi sopivaa. 

Ajatusleikkiä:

"10 hevosta toivottaa minut tervetulleeksi aamutalliin. Tarhattuani hevoset, hoidan tallin valmiiksi iltaa varten, jotta yhden asiakashevoseni omistajan on helppo ottaa hevoset illalla sisälle. Aamutallin jälkeen lähden valmistautumaan toiseen työhöni, kuten joka viikko kolmesti teen. Liukuva työaikani hevosalan järjestössä mahdollistaa oman talliyrittämisen osa-aikatyöni ohella. Illalla töistä kotiuduttuani ratsastan oman hevoseni lisäksi vielä 1-2 asiakashevosta, ja ehdin moikata tallilla olevia asiakkaitani. Kello on paljon kun pääsen nukkumaan, mutta tieto siitä, että huomenna on edessä vain tallintekoa helpottaa."

Pitääkö osata ratsastaa ja ajaakin?

Kuten blogin esittelytekstissä mainitaan, olen aloittanut tämän blogin Hevoset ammattina-moduulin aikana ja toteuttanut moduulin kokoavan raportin tässä muodossa. Moduulia suoritimme tammi-helmikuussa 2015.

Ennen moduulia olin miettinyt hyväksilukua käytännönosuuksien osalta, sillä epäilin käytännönjakson olevan sisällöltään suppea, ja näin turha minulle. Kun moduulin aloitus lähestyi ja juttelin muiden kanssa, päätin korjata asennettani ja lähteä Ypäjälle suorittamaan käytäntöjä. Onneksi päätin näin.

Käytännön jaksolla pääpaino oli hevosen oikealla käsittelyllä, varusteiden tuntemisella, ajamisella sekä ratsastuksella. Sain ehdottomasti enemmän irti ravipuolelta, sillä ratsupuolen touhut olivat paljolti sitä samaa, mitä teen 10 muunkin hevosen kanssa joka viikko. Ravipuolella muutama erikoisempi varuste oli täysin vieras, eikä valjastuskaan ensimmäisinä päivinä sujunut ilman apua. Ajotunnit sujuivat ongelmitta, ja olin yllättynyt siitä kuinka paljon me opiskelijoina pääsimme tekemään itse. Kun sain arvostelussa 4-5 joka kohdasta, kyllä hymyilytti. Tällaiselle ratsuihmiselle tuollainen oli enemmän kuin hyvä arvio.

Ravinäyttöön lähdössä.

Ratsupuolella palautui kunnioitus opetushevosia kohtaan. Vaikka tunneillamme käytettiin perusratsastettuja suomenhevosia, oli jokainen näistä äärettömän yhteistyöhaluinen, mikä on tuntihevosella korvaamaton ominaisuus. Olin myös mielessäni iloinen siitä, että hevosten hoitoon panostettiin (juotto, jalkojen kylmäys, suojia/pinteleitä, loimitus jne.). Tuntien sisältö oli suunniteltu sopimaan eri tasoisille ratsastajille, mutta perusasioita ne GP-ratsastajatkin hioo, joten pistin itseni koville jokaisessa tehtävässä. Kun ratsastusnäytöstä napsahti numeroksi 5, olin hiukan ihmeissäni, että niinkö hyvin se meni. Oli siitä tsemppaamisesta siis hyötyä.

Näillä viikoilla omassa mielessäni pyöri lähinnä sana intohimo. Se on varmasti sana joka pyörii toisinaan jokaisen hevosalalla työskentelevän mielessä. Miksi teen tätä työtä kun helpommallakin pääsisi? Koska rakastan tätä lajia, hevosia ja kaikkea mitä tähän kuuluu.

Intohimo näkyi myös Ypäjällä monessa asiassa. Ravipuolen opettajamme Piia oli enemmän kuin hyvä esimerkki siitä, millainen on hyvä ohjaaja/opettaja. Joka päivä vastassa oli hymyilevä ihminen, joka jaksoi päivästä toiseen tarkistaa meidän epäluuloisten opiskelijoiden laittamia kielisiteitä ja teki tämän iloisesti jutellen. Vaikka virheitä sattui ja tarvittiin välillä paljonkin apua, ei kertaakaan tullut "olenpa huono" -olotilaa, koska palaute virheistä esitettiin niin rakentavasti, ettei sitä ehtinyt murehtimaan. Se, että tekee työtä mistä nauttii, näkyy ulospäin. Piian kommentti "soittakaa vaan jos haluatte tulla ajamaan mun hevosia meille kotiin" kruunasi koko homman. Mietin, että tällaiseksi ammattilaiseksi mäkin haluan tulla. Näin mä haluan ihmisten musta ajattelevan.

Tämän kuvan päivitin someen Ypäjä viikoilla. #melkeinraviurheilua #heppatyttö #Ypäjällä #on #niin #mukavaa

Vaikka raviurheilu Ypäjällä antoikin enemmän, huomasin silti sen, että oma tulevaisuuteni on silti todennäköisesti painottunut ratsuihin. Olen aina ollut innokas oppimaan uutta, joten oli luonnollista, että ajaminen ja valjastaminen vieraampina asioina opettivat enemmän. Silti se ratsastusnäytön 5 herätti enemmän onnistumisen fiiliksiä. Oma kiinnostus ratsuihin näkyi myös käytännössä; miten se pintelin kääriminen miljoonatta kertaa tai pohkeenväistön hiominen tunnilla voikin olla kerrasta toiseen niin kivaa? Hienon tunteen antoi myös se, että vuorovaikutus minun ja ratsastuksenopettajamme Annin kanssa toimi hyvin: useamman päivän päätteeksi kävimme keskustelua erilaisista harjoituksista, treeneistä, hevosalan tapahtumista ja meidän tulevaisuudestamme hevosalalla.

Voisin kuvitella joskus opettavani ratsastusta vähän isommassa mittakaavassa kuin mitä nyt. Tähän mulla on omat suunnitelmani: 2-3 henkilön ryhmät, oikeasti osaavat hevoset (mielellään itse koulutetut), motivoituneet ja kehittymisestä kiinnostuneet oppilaat, toimivat puitteet. No, tulevaisuuttahan ei synny ilman unelmia.

Onneksi lähdin mukaan Ypäjän viikoille. Vaikka varsinaista "oikeaa" oppimista tuli käytännössä vähän, oli tuo kaksiviikkoinen omalla tavallaan erittäin opettava kokemus. Lyhyessä ajassa näin, miten eri tyyleillä ravi/ratsupuolella voidaan toimia perusasioissakin, palautin mieleeni sen, miten tärkeää työtä opetushevoset tekevät, tutustuin pariin hevosalan ammattilaiseen jotka olivat molemmat huippu-tyyppejä ja muistutin itseäni että tällä alalla ei tule koskaan valmiiksi. Nöyryys on ominaisuus, jota tarvitaan.

Kuka, mitä ja miksi Mustiala?

"No kun ei mua kiinnosta mikään, niin miks mun pitää hakea kouluun? Ihan sama, tää on mun elämä!" 

Valmistuin lukiosta kohtuullisin paperein keväällä 2011 ja jäin tietoisesti pitämään välivuotta ja tekemään töitä. Sitten tulikin kevät 2012 ja olin edelleen ihan hukassa, joten löysin itseni syksyllä tekemästä töitä sillä samalla huoltoasemalla, missä olin jo vuoden ollut. Kun kevät 2013 lähestyi, alkoi vanhempien ahdistelu opiskelemaan hakemisesta. Avomies sitten jostain löysi että hei, hevosia voi opiskella ammattikorkeakoulussakin, ja löysin itseni Mustialasta pääsykokeista. Kesällä tuli tieto, ettei minua hyväksytty opiskelemaan, vaan jäin varasijalle. Silloin päätettiin muuttaa Turkuun. Viikko siitä, kun olin allekirjoittanut uuden työsopimuksen Turussa, sain ilmoituksen, että minut on hyväksytty varasijalta opiskelemaan. Hetken ilo muuttui ärsyyntymiseksi, kun tajusin, etten enää voisi kohteliaasti purkaa työsopimustani. Niinpä sitten vastaanotin paikan ja lykkäsin opintojeni aloittamista vuodella.

Syksy 2014 tuli ja pääsin aloittamaan opiskeluni kolmen välivuoden jälkeen, täynnä intoa. Se sama into on tallella edelleen, mikä on omituista, koska ensimmäistä kertaa elämässäni olen iloinen saadessani opiskella. Tuntuu, että tää on juurikin "se mun juttu".

Miksi sitten Mustiala, miksi haluan agrologiksi, pääaineenani hevoset? Koska ne hevoset on ainut asia, joka kiinnostaa. Hautasin haaveet eläinlääkärin ammatista, kun lukion kemia ja fysiikka takkusi, eikä matematiikkakaan ollut se lempiaine. En ollut koulussa hyvä missään aineessa, aina keskiverto-oppilas. En tykännyt erityisesti mistään aineesta, enkä ollut taiteellisesti lahjakas. Usein mietin, että mitä haluan tehdä työkseni, kun mikään muu ei kiinnostanut, paitsi eläimet. Odotin (ja niin odotti ihmiset ympärillänikin) että saan jonkun supermahtavan idean tulevaisuudestani, mutta ei sitä tullut. En halunnut lukion jälkeen lähteä enää ammattikouluun; halusin ammattirkorkeaan tai yliopistoon. Suomessa ainut ammattikorkeakoulu, joka tarjoaa hevosopintoja, on HAMK:in Mustiala, joten päätös oli koulun löydettyäni helppo.

Kuka minä sitten olen?

22-vuotias, yhden hevosen ja kahden koiran omistava nuori nainen, joka ei osaa pysyä paikallaan. Olen aina tykännyt mennä ja tehdä, enkä viihdy neljän seinän sisällä tai television ääressä. Tämä luonteenpiirteeni on usein vahvuus, mutta toisinaan myös heikkouteni. Kun haalii itselleen liikaa hommaa, saattaa huomata, ettei ehdi tekemään kaikkea sopimaansa, ainakaan aikatauluista kiinni pitäen. 

Viimeisten kolmen vuoden aikana ennen Mustialaa olen tehnyt töitä, töitä ja vähän lisää töitä. Kaksi työpaikkaa + hevoshommat (omat ja muiden) päälle on pitänyt kiireisenä. Tuskin on montaa viikkoa näiden vuosien aikana ollut, ettenkö olisi ollut töissä vähintään 50 tuntia viikossa. Moni puhahtaa "työnarkomaani, poltat itsesi tolla loppuun, ei ihmisen kuulu elää noin", ja aina sillon mietin, että tää on mun elämä ja mä latelen omat sääntöni. 

 Hevosten kannalta merkittävä hetki on se, kun ostettiin Ware elokuussa 2008. Vaikka vanhempani ovat sitä mieltä, että Ware hankittiin ihan väärään aikaan, ja sen olemassaolo melkeinpä pilaa mun elämän, olen itse eri mieltä. 16-vuotiaana heppatyttönä Waren saatuani päätin, että haluan tehdä ammatikseni jotain, mikä liittyy hevosiin. Mielestäni tuo ajatus on tuonut mut tämänhetkiseen elämääni.

Waren kanssa on kuljettu pitkä matka, ja toivottavasti matkaa on myös edessä runsaasti. En voi edes kirjoittamalla kuvailla, miten paljon tuo otus on mun elämääni tuonut sisältöä ja kasvattanut. Näitä ajatuksia pyörittelen mielessäni silloin, kun tajuan laittaneeni tähän lajiin monta kymmentä tuhatta euroa.

Ware koeratsastus 2008

Ware 2013