Kuka, mitä ja miksi Mustiala?

"No kun ei mua kiinnosta mikään, niin miks mun pitää hakea kouluun? Ihan sama, tää on mun elämä!" 

Valmistuin lukiosta kohtuullisin paperein keväällä 2011 ja jäin tietoisesti pitämään välivuotta ja tekemään töitä. Sitten tulikin kevät 2012 ja olin edelleen ihan hukassa, joten löysin itseni syksyllä tekemästä töitä sillä samalla huoltoasemalla, missä olin jo vuoden ollut. Kun kevät 2013 lähestyi, alkoi vanhempien ahdistelu opiskelemaan hakemisesta. Avomies sitten jostain löysi että hei, hevosia voi opiskella ammattikorkeakoulussakin, ja löysin itseni Mustialasta pääsykokeista. Kesällä tuli tieto, ettei minua hyväksytty opiskelemaan, vaan jäin varasijalle. Silloin päätettiin muuttaa Turkuun. Viikko siitä, kun olin allekirjoittanut uuden työsopimuksen Turussa, sain ilmoituksen, että minut on hyväksytty varasijalta opiskelemaan. Hetken ilo muuttui ärsyyntymiseksi, kun tajusin, etten enää voisi kohteliaasti purkaa työsopimustani. Niinpä sitten vastaanotin paikan ja lykkäsin opintojeni aloittamista vuodella.

Syksy 2014 tuli ja pääsin aloittamaan opiskeluni kolmen välivuoden jälkeen, täynnä intoa. Se sama into on tallella edelleen, mikä on omituista, koska ensimmäistä kertaa elämässäni olen iloinen saadessani opiskella. Tuntuu, että tää on juurikin "se mun juttu".

Miksi sitten Mustiala, miksi haluan agrologiksi, pääaineenani hevoset? Koska ne hevoset on ainut asia, joka kiinnostaa. Hautasin haaveet eläinlääkärin ammatista, kun lukion kemia ja fysiikka takkusi, eikä matematiikkakaan ollut se lempiaine. En ollut koulussa hyvä missään aineessa, aina keskiverto-oppilas. En tykännyt erityisesti mistään aineesta, enkä ollut taiteellisesti lahjakas. Usein mietin, että mitä haluan tehdä työkseni, kun mikään muu ei kiinnostanut, paitsi eläimet. Odotin (ja niin odotti ihmiset ympärillänikin) että saan jonkun supermahtavan idean tulevaisuudestani, mutta ei sitä tullut. En halunnut lukion jälkeen lähteä enää ammattikouluun; halusin ammattirkorkeaan tai yliopistoon. Suomessa ainut ammattikorkeakoulu, joka tarjoaa hevosopintoja, on HAMK:in Mustiala, joten päätös oli koulun löydettyäni helppo.

Kuka minä sitten olen?

22-vuotias, yhden hevosen ja kahden koiran omistava nuori nainen, joka ei osaa pysyä paikallaan. Olen aina tykännyt mennä ja tehdä, enkä viihdy neljän seinän sisällä tai television ääressä. Tämä luonteenpiirteeni on usein vahvuus, mutta toisinaan myös heikkouteni. Kun haalii itselleen liikaa hommaa, saattaa huomata, ettei ehdi tekemään kaikkea sopimaansa, ainakaan aikatauluista kiinni pitäen. 

Viimeisten kolmen vuoden aikana ennen Mustialaa olen tehnyt töitä, töitä ja vähän lisää töitä. Kaksi työpaikkaa + hevoshommat (omat ja muiden) päälle on pitänyt kiireisenä. Tuskin on montaa viikkoa näiden vuosien aikana ollut, ettenkö olisi ollut töissä vähintään 50 tuntia viikossa. Moni puhahtaa "työnarkomaani, poltat itsesi tolla loppuun, ei ihmisen kuulu elää noin", ja aina sillon mietin, että tää on mun elämä ja mä latelen omat sääntöni. 

 Hevosten kannalta merkittävä hetki on se, kun ostettiin Ware elokuussa 2008. Vaikka vanhempani ovat sitä mieltä, että Ware hankittiin ihan väärään aikaan, ja sen olemassaolo melkeinpä pilaa mun elämän, olen itse eri mieltä. 16-vuotiaana heppatyttönä Waren saatuani päätin, että haluan tehdä ammatikseni jotain, mikä liittyy hevosiin. Mielestäni tuo ajatus on tuonut mut tämänhetkiseen elämääni.

Waren kanssa on kuljettu pitkä matka, ja toivottavasti matkaa on myös edessä runsaasti. En voi edes kirjoittamalla kuvailla, miten paljon tuo otus on mun elämääni tuonut sisältöä ja kasvattanut. Näitä ajatuksia pyörittelen mielessäni silloin, kun tajuan laittaneeni tähän lajiin monta kymmentä tuhatta euroa.

Ware koeratsastus 2008

Ware 2013